Laitila Festival

Laitila Festival juhlitaan Laitilan keskustassa kesäkuussa 2024!

04/04/2024
Laitila Festival juhlitaan Laitilan keskustassa kesäkuussa 2024!

PERINTEIKÄS LAITILA FESTIVAL JUHLITAAN KESÄKUUSSA 2024!

Perinteikäs Laitila Festival juhlitaan jälleen tänä vuonna tuttuun tapaan Laitilan Munamarkkinoiden yhteydessä viikkoa ennen juhannusta, perjantaina ja lauantaina 14.-15.6.2024. Festivaalailla nähdään kotimaisia nimekkäitä eturivin suosikkiartisteja. Tapahtuman järjestää United Festivals Oy.

Laitila Festivalien tapahtuma-aluetta tullaan laajentamaan ja monipuolistamaan tulevan kesän tapahtumaa varten.

- "Viime kesänä Laitila Festivalien tapahtuma-alue oli niin turvoksissa juhlivia ihmisiä, että tulemme tämän kesän tapahtuman osalta laajentamaan festivaalialuetta nykyisen alueen vieressä sijaitsevalle pysäköintialueelle. Tulemme tuomaan tapahtumaan entistä enemmän mielenkiintoisia juomamyyntipisteitä ja tulemme kasvattamaan ruokatarjontaa. Festivaalialueesta tulee näin huomattavasti monipuolisempi ja pystymme palvelemaan iloista festarikansaa entistä paremmin", kertoo United Festivals Oy:n Jyrki Vuoriaho.

TAPAHTUMASSA NÄHDÄÄN HUIPPUESIINTYJIÄ!

Laitila Festivaleilla nähdään tulevana kesänä huippuesiintyjiä. Perjantaina 14. kesäkuuta estradille nousevat Sanni, Jannika B, Pete Parkkonen ja Viivi. Lauantaina 15.6. vuoronsa saavat Uniklubi, Teflon Brothers, Roope Salminen & Koirat ja Hesaäijä.

- "Panostamme jälleen tänä vuonna hienoihin huippuartisteihin. Laitila Festival saakin vieraakseen kovan kattauksen suosittuja kotimaisia esiintyjiä", kuvailee Jyrki Vuoriaho tulevan kesän tapahtuman esiintyjävalintoja.

PÄÄSYLIPPUJEN MYYNTI ON ALKANUT!

Laitila Festivalien pääsylippujen myynti on alkanut. Kahden päivän festivaaliliput ovat myynnissä edulliseen 59 euron hintaan (norm. 79 €) tiistaihin 30.4. asti. Pääsyliput myy Ticketmaster, www.ticketmaster.fi.

Yhteistyössä

FinnlinesSomeron SäästöpankkiHartwallTicketmasterUnited Festivals